lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hei taas pitkästä aikaa

Ja ihanaa lankalauantain iltaa. Aikamoinen "pariviikkoinen" takana. Iloa ja surua. Esikoinen on virallisesti teini jota tietysti juhlittiin asiaan kuuluvin menoin. Perinteisesti pavlovaa ja texmex voileipäkakkua, sukulaiset ja ystävät
Kummipoika täytti kahdeksantoista ja samana päivänä pojan mummi saatettiin viimeiselle matkalle. Tämän samaisen mummin luona sain olla tekemässä remonttia josta muutaman kuvan laitoin myös instaan #:llä iloaikäihmiselle. Ilo oli kyllä molemmin puoleinen ja monta ajatusta kirkkaampana jatkan omaa matkaani eteenpäin. Nautitaan ihmiskontakteista, ystävällisyydestä ja läheisyydestä. Ja hyvästä ruoasta! Kun ruokahalu katoaa, katoaa jotain elämisen ilosta. 
Oudosti elämän ilo, onni ja suru kietoutuu toisiinsa. Samalla hetkellä kun saat lähimmät ihmiset luoksesi ja saat viettää aikaa heidän kanssaan, samalla saatat toisia pois. Samaisena viikonloppuna ystävät toivat mukanaan ihanan kissavieraan. Kyllä tässä sydän sulaa, on vieroitusoireitä, tärinää ja rytmihäiriöitä. Mikä ihana pakkaus. Mitä tähän voi sanoa muuta kuin että en ehkä kestä enää kovin pitkään ilman kissaa vaikka on sovittu, että kesän yli odotetaan. 
Viime viikko on vietetty pääsiäistä valmistellessa. Suklaamunia, kukkia, haaveilua, remppaa (edelleen),pajunkissoja kerätessä ja kevättä odottaessa. Eilen aamuna herättiin valkoiseen maahan ja tänään haravoidessa kaipasin pilkkihaalareita. Ihania leinikkejä kaappasin kassillisen mukaani viime sunnuntaina Plantagenista. Hyvin säilyivät remppattavassa huoneessa kun on vielä aika viileä. Remontista johtuen osa kodista on tällä hetkellä sähkötön ja myöhäisillan suihkut ja wc-käynnit sujuu oikein romanttisissa tunnelmissa kynttilänvalossa. Nyt kyllä aletaan olla jo onneksi siinä vaiheessa, että päästään pikkuhiljaa tekemään pintaa ja laittamaan lähiaikoina uusi lattia paikoilleen. Niin ja kytkemään sähköt. Se on kuulkaas niin skumpan paikka kun saadaan tapetit seinälle ja lamppu kattoon.








Levollista ja rentouttavaa pääsiäisen jatkoa sinulle.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails